Keskeistä GDPR:n ja verkkoturvallisuuslain katastrofissa on kansainvälisen oikeuden ajatus, jonka mukaan pelkkä verkkopalvelun saatavuus maassa luo riittävän yhteyden kyseisen palvelun tietojen lailliseen vetämiseen. AFAICT Yhdysvallat aloitti tämän ekstraterritoriaalisuusbisneksen. Kyse ei ole koskaan vain sisällöstä, vaan molemmat lait ovat naamioituja veroja globaaleista tuloista, jotka luovat ekstraterritoriaalisen verotuksen lähteen. Ydinkysymys on "saavutettavuus maassa = kyseisen maan lakien alainen" - vaikka pelkään, että pian he eivät edes vaivaudu tuohon vähimmäisstandardiin. Tämä kannustaa käyttäjien ennaltaehkäisevään estämiseen, erityisesti korkean riskin lainkäyttöalueilla, joilla on epäselviä tai aggressiivisia lakeja. Lopputulos: avoin internet balkanisoituu oletusarvoisesti itsesensuurin ja maantieteellisen rajoituksen vuoksi. Jos hallitukset haluavat säännellä kansalaistensa pääsyä Internetiin, antakaa niiden pystyttää palomuureja. Se on huono, mutta ainakin se on avoin, ja paljon parempi kuin luotu tilanne, jossa jokaisen verkkosivustoa ylläpitävän on estettävä *oletusarvoisesti* kaikki maat, joissa se ei ole suorittanut kalliita oikeudellisia analyysejä.